Kevättä rinnassa ja karvanen termiitti housunlahkeessa!

 Oliverin 5v kuva :)

 "istu"

"tänne"

"seiso"

Luka kasvaa kovaa kyytiä, 10 viikon virstanpylväs saavutettu ja varsinki nuo 3 käskyä alkaa olemaan hyvällä mallilla. Seuraavaksi sitte vaan tassun antamista ja maahan menoo, mutta asia kerrallaan! Siitä on myös tullu aivan hirvee termiitti :D Ei auta vaikka leluja ja luita olis ympäri huushollia, sen on pakko saada purra jotakin kiellettyä. Onneksi se on ruennu ymmärtämään mitä saa purra ja mitä ei, yksi päivä oli kyllä sydänkohtaus lähellä ku oon 2 minuuttia vessassa, ku tuun niin tämä yksi Einstein oli kietounut seinässä olevaan johtoon joka oli nostettu patterin päälle että se yksi ääliö ei siihen pääsisi, nii eiköhä ollu vetäny johon alas ja narskutti sitä oikee onnellisena johto viisinkerroin ympärillää. Onneks ei pahempaa sattunu, mutta sydän oli varmasti 2 sekunttia lyömättä!

Ja torstaina 12.4 Oliver täytti hienot 5 vuotta! Sekin on jo ihan liian iso, miten tuntuu että aika lentää vaan siivillä? Vastahan sekin oli pallero.. Voisin kertoo tässä monta nyyhkytarinaa ihanien kuvien kera, mutta tämä hemmetin Blogger ei nyt vaan yhtään tykkää musta eikä anna lisätä yhtään penteleen kuvaa enempää. Teen Oliverista sitte ihan erikseen oman 5v jee-postauksen. Siitä on tullu jo niin iso, että tuota 10 viikkosta termiittiä voi muka vähän kurittaa ja näyttää kuka on pomo ja sitten taas olla välittämättä siitä yhtään. :D Aikustunu kyllä se on, aivan sydäntä särkee kun tuntuu että oma Oliver on vaa kadonnu johonkin, ennemmin se oli leikkisä yms, mutta tajusimpa äskön, että eihä se ikinä ollu leikkisä :D Parasta siitä on ollu ottaa lumipesuja, juosta metässä, heiluttaa kippurahäntääsä korvat luimussa uristen ku on ollu vähä ikäbä, syödä luita, käydä juoksemassa, makoilla ketarat oikosenaa rapsutettavana selällään, vetää köyttä, kahlata vedenrajassa, olla mökillä ja istua mun mallina. Ja vaikka mitä muuta :) Kyllä sitä vaan välillä tajuaa, että vaikka miten ottais joskus tuo hurtta päähän, siitä on tullu vaan niin tärkee ja se ymmärtää mua ja on oikeesti siellä missä sitä tarvii. Kyllähän siihen on 5 vuodessa turhautunu, rakastunu, vihastunu ja raivostunu, mutta sydän sykkii yhä! <3 Se on tavallaan mun paras kaveri. Niihän se on, koira on ihmisen paras kaveri! Ei petä eikä jätä, ei arvostele eikä vihastu. :) Ja se totisesti passaa tuohon kaveriin! Aina kuuntelee mua ja istuu mun vieressä ja nuolee poskea jos oon surullinen. Ja jos oon ilonen, se leikkii ja hyppii ja on itekki ilonen. :) Minun rakas. <3
 Näin herkissä tunnelmissa lopetetaan tää höpötys tähän. :D

♥ Iida ja hurtat